.

.

6/25/2013

I'm not the girl you think I am



Juhannus oli yksi parhaista ikinä. Otettiin aurinkoa kavereiden kanssa, uitiin, paistettiin makkaraa, käveltiin kauniissa kesäilmassa, kerättiin kukkia tyynyn alle, saunottiin keskellä yötä, pelattiin korttia auringonnousuun asti ja vaikka mitä.
Tällä hetkellä odotan Saksaan lähtemistä kuin kuuta nousevaa. Enää kaksi kuukautta ja sitten oon vapaa. Vapaa aloittamaan alusta ja rakentamaan itsestäni aivan uuden persoonan. Sen minkä olen ollut koko elämäni, mutta jota en ole koskaan päässyt kunnolla näyttämään. Kun tuun takaisin, toivon olevani jotain mitä en nyt ole.

Oon myös huomannut miten kirjoittamisesta on alkanut tulla yhä tärkeämpi juttu mulle.

6/22/2013

look at me now, I am different


Olen vihdoin tajunnut. Tajunnut sen minkänlaista blogia haluan pitää. Haluan kirjoittaa vain silloin kun huvittaa ja olla stressaamatta lukijoista. Haluan kirjoittaa ja jakaa kuvia itseni vuoksi. Iloita maailman kauneudesta ja näyttää sen muille.
Aika kuluu aivan liian nopeasti, siitä olen kirjoittanut muutaman kuluneen viikon aikana useasti, liian useasti. Pitäisi elää enemmän hetkestä, iloita aivan pienistäkin jutuista ja siitä ettemme saa kaikkea. Onnellisuus on hatara käsite, mutta silti niin monimuotoinen. Kaikki on niin heikkoa, mutta silti ikuista. Kun on kerran ollut, on tuleva olemaan aina. 

Rakkaat lukijat, lähtekää kun lähdette, vaikka nyt. Mutta ette tiedäkään mitä tulee vielä tulemaan ja mistä jäisitte paitsi.