.

.

4/28/2014

Ameland - the island of sunshine


Paras. Pääsiäinen. Ikinä. Tosi lyhyellä varoitusajalla olinkin jo yhtäkkiä Hollannissa, mutta tällä kertaa tosin Ameland-nimisellä saarella. Mulla olisi niin paljon kaikkea kerrottavaa, mutta en ole edelleenkään kirjoittanut edes päiväkirjaa loppuun tuolta ajalta ja kaverille selittäessä vajaan viiden päivän asiat meni yli kaksi tuntia... Ja kaikkea kenenkään ei tarvitsekaan tietää. 

Tuli pyöräiltyä todella paljon (sekä vasta- että myötätuuleen), otettua aurinkoa, käveltyä kahdestaan rannalla, käytyä spontaanisti uimassa meressä vaatteet päällä, valvottua koko yö, katsottua kaksi auringonlaskua ja yksi nousu putkeen ilman unta, syötyä itsepoimittuja mereneläviä ja vaikka mitä muuta. Tein myös paljon asioita, joita en olisi millään aluksi halunnut ja uskaltanut tehdä, mutta lopulta päätin kuitekin kohdata pelkoni. Ja se kannatti. Vaikken muuten sanonnasta 'You only live once' pidäkään, tähän lomaan se sopi varsin erinomaisesti. 

Lisäksi kummastuttaa miten jo kahdessa päivässä parista täysin tuntemattomasta henkilöstä voi tulla niin... hyviä ystäviä. En ole koskaan tuntenut vastaavaa, kun jouduttiin eroamaan. Mutta me tavataan kyllä vielä joku päivä, päätin sen jo. Ja kuten yksi sanoikin vielä facebookissa myöhemmin: "..., kun me tavataan seuraavan kerran." 
En vain jaksa odottaa. 

Tässä vähän kuvia saarelta. Aika eri paikoista, mutta pääasiassa saaren länsi- ja pohjoispuolilta. Majakkakuvaa ottaessa mulla oli kerrankin jopa kolme mahtavaa assistenttia mukana :D mut joo, rakeinen se silti on, kun ei mulla satu olemaan (VIELÄ) valovoimaista laajakulmaobjektiivia. 

4/04/2014

Tee mitä pelkäät.


Tee mitä pelkäät. Voisi ihan hyvin olla mottoni, vaikka aivan täysin sitä en pystykään noudatamaan. Tässä parin vuoden sisällä oon koulinut itteäni ja 'pakottanut' tekemään asioita, jotka on pelottanut. Jopa sellaisia, jotka ovat saaneet koko kehon tärisemään ja sydämen tykyttämään niin kovaa, että tuntuu kuin se jyskyttäisi rinnasta läpi. Mutta kun on vain päättänyt, että 'hei, mä pystyn tähän' ja esittää varsinkin itselleen, että mitään ongelmaa ei edes ole ja vain tekee, tekee ja tekee... niin lopulta on taas yksi asia vähemmän mitä pelkäät. Enemmän tai vähemmän.

En enää pelkää esiintymistä. Rakastan sitä.
En enää pelkää paljoa puhua vierasta kieltä paikallisen kanssa. Se on ihan kivaa.
En enää pelkää niellä kokonaisia lääkkeitä. Se on helppoa.


Sama juttu ruoan kanssa. En vaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät vain mitenkään pidä jostakin ruoka-aineesta, esimerkiksi sienistä, katkaravuista tai oliiveista. Kun vastaan tulee jotain mistä ei pidä, se vain siirretään sivuun. Ei edes yritetä. "En tykkää", "Mua alkaa oksettaa", "Se on pahaa", "Oon yrittäny maistella, mut ei auta."
Tekosyitä.
Kaikkea kyllä pystyy syömään ja kaikkeen tottuu (liian eksoottiset jutut ovatkin asia erikseen). Ihan oikeasti. Kaikki on vaan ittestä kiinni ja yrittämiseen suhtautumisesta. Ja itselleen esittämisestä. En mäkään vielä joitakin vuosia sitten voinut sietää fetaa, katkarapuja, sieniä ja oliiveja, mutta nykyään oikeasti rakastan varsinkin fetaa ja sieniä. Tein sienikeittoakin jokunen aika sitten. Ja laitan salaattiin aina fetaa, jos mahdollista. Jos pöydällä on tarjolla katkarapuja tai oliiveja, napsin niitä kykyään hyvinkin mielelläni.
Uskokaa pois, mä tiedän sen tunteen kun ei vaan voi sietää jotakin ruoka-ainesta ja alkaa oksettaa ja ällöttää. Mutta KAIKKEEN VOI TOTUTELLA. Mikä ongelma siinä oikeasti on ettei muka pystyisi?

Pitkähkö, keskellä yötä kirjoitettu teksti (ja kaksi vuotta vanhat lappikuvat), mutta tarkoituksena oli ehkä hieman rohkaista.
HAASTAKAA ITSENNE. Älkää tyytykö tekemään asioita helposti ja niin, että pidätte itsenne turvallisten rajojen sisäpuolella. ASTUKAA RAJOJEN ULKOPUOLELLE. Tehkää jotain mitä ette koskaan olisi kuvittelleet tekevänne. KOKEILKAA UUTTA. Meillä on elämä, jotta voisimme kokea.